Seuraava aihe pomppaakin ihan eri kategoriaan. Nimittäin suomen eu jäsenyys, joka on monenlaista mielipidettä herättävä aihe. Itselläni lähinnä tulee mieleen monia haittoja joita jäsenyys on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan. Hyötyjä en osaa edes oikeastaan kertoa.
EU:n jäsenenä Suomi joutuu välikäteen pompotellessaan unionin ja Venäjän välillä. Molempiin pitäisi saada pidettyä hyvät suhteet. Pakotteet Venäjää kohtaan eivät auta Suomea yhtää, päin vastoin työpaikkoja ja rahaa menetetään sen takia. Suhde Venäjän kanssa ei voi mennä huonoksi mutta pylvästalossa kuunnellaan vain mitä euroopasta sanotaan. Muut EU maat eivät varmasti kärsi pakotteista niin paljoa ku me suomalaiset. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi hakeva Laura Huhtasaari kertoi mielipiteensä, joka on täysin oikea, että Putin kun tulee tänne ni se tulee kans ja kovaa. Ei täällä kissaa kerkeä sanomaan. Itse en ehtisi edes varuskunnalle ennenkuin se olisi jo Venäjän valtaamana. Ei kai kukaan oikeasti usko että Suomi pystyisi puolustamaan itseään Venäjää vastaan. Tottakai itse olisin puolustamassa isänmaata viimeiseen asti mutta se ei estäisi Venäjän sotilasmahtia. Pelkästään Venäjän itämeren laivasto on suurempi kuin Suomi saisi miehiä ”rintamalle”.
Seuraava niistä monista haitoista mitä tulee mieleen on maatalous. Kuinka moni maatilallinen joutui lopettamaan tilansa EU:n myötä. Kaiken maailman säädökset ja asetukset tekivät tilan pitämisen mahdottomaksi. Sillä välin kun täällä mietitään miten hevosen paska pitää säilyttää niin Venäjällä menee kaikki ihmispaska itämereen. Ei Suomi ilmastonmuutosta hidasta tai nopeuta vaikka kaikki ajaisi vanhalla hiacella. Ilmastonmuutos asiat lähtevät etenemään vasta kun suurimmat saastuttajat saadaan hallitsemaan omia päästöjään. Yhdysvaltojen presidentti Trump on mielestäni hieno esimerkki joiltain osin koska ajattelee omaa kansaansa ja työpaikkoja siellä. Täällä nuollaan brysselin persettä ja esitetään mallioppilasta. Maa velkaantuu, päättäjät rikastuu muusta kansasta piittaamatta.
Maahanmuuttajia vain lähetetään muualta euroopasta tänne ja Suomi vikisemättä ottaa heitä vastaan. Rasisti en ole mutta onko meillä varaa ottaa elätettäviksi muita kulttuureja.
EU yrittää jopa kieltää suomalaisilta puusaunan. Saunapalvikin on niin pirun myrkyllistä että jos ei sitä heti lopeteta valmistamasta niin ilmakehä saastuu ja kaikki kuolee.
EU jäsenyys maksaa miljoonia suomelle ja mitä me siitä hyvästä saamme? Ihme sääntöjä ja lakeja jotka täällä otetaan heti käyttöön ja muu eurooppa seuraa vierestä että oliko se hyvä idea. Kaikkea kokeillaan ja ne tulevat jäädäkseen, oli hyvä tai sitten huono idea.
Mielessä varmaan muitakin haittoja mutta näinkin pitkä teksti tyhjentää pään sen verran että lopetan tämän tähän.
