Maahanmuuttajia tulee paljon kokoajan valtioomme vaikka maamme velkaantuu koko ajan. Apua tarvitsevia pitää tottakai auttaa. Kysymys vain kuuluu kuinka moni heistä maahanmuuttajista tarvitsee todellisesti apua, jos täällä valitetaan asuintiloista, ruoasta ja rahasta… Eivät edes kaikki halua sopeutua kulttuuriimme vaan tuovat oman mukanansa ja laista piittaamatta niin elävät kuin kotimaassakin. Kyllä meiltä suomesta katto pään päälle löytyy ja ruokaa, mutta miksi pitää vielä antaa rahaa ilman että tekevät sen eteen jotain. Jos sotaa lähtee karkuun niin luulisi olevan tyytyväinen jo pelkkään rauhaan ja elämään ilman kuoleman pelkoa. Asiahan on vain niin että me suomalaiset olemme oman hyvinvointimme rakentaneet niin miksi pitää muiden antaa tulla sitä romuttamaan. Maassa maan tavalla!! Maailmalla löytyy sotavoimaa vaikka kuinka paljon. Muutamaa järjestöä ja diktaattoria ei silti saada nujerrettua. Onko nykyinen tilanne tietyille tahoille ainoastaan hyödyllinen koska asiaan ei puututa tosissaan. Itä ja länsi taistelevat todellisuudessa rikkauksista mitä maasta löytyy ja kumpikaan puoli ei uskalla suoraan iskeä tilannetta poikki koska sen jälkeen keskinäinen konflikti on päällä. Jos vaikka venäjä lopettaisi sodat lähi-idässä ja muualla mistä mamuja tulee niin yhdysvallat ovat venäjän kimpussa tämän jälkeen koska venäjä olisi hallitsemassa tilannetta tai sitten toisin päin. Suoranainen ihmisten hyvinvointi on kaukana pääasiallisesta syystä.
Five finger death punch on tehnyt musiikkivideon jenkki veteraaneista ja jos luvut pitävät paikkansa mitä siinä kerrotaan niin huh huh. Tuhansia veteraaneja on kodittomana ja elävät muuten köyhyydessä. Post traumaattisuutta sairastaa myös tuhannet veteraanit ja ovat ilman hoitoa. Yhdysvallat siis hylkäävät vapaaehtoiset maanpuolustajat. Vaikuttaa tältä kannalta ajatellen että intressit ovat jotain ihan muuta kuin rauha. Öljy ja muut mineraalit maaperästä vievät voiton.
